Sitä aina jotenkin luulee selviävänsä kaikesta ja onhan ne ihmiset ihmisiä, oli sitä missä päin maailmaa tahansa. No niinhän se on... Japania lukuunottamatta! :)
Tulostani Kyotoon on jo kulunut lähes viikko. Olen edelleen ihan pihalla aivan kaikesta. Tuntuu, kuin olisi taas 3 vee ja joutuisi opettelemaan aivan kaiken alusta. On ihan luonnollista, ettei ymmärrä kieltä, mutta kun ei edes tiedä, mistä kisit vedetään alas. Tämä avuttomuus vetää kieltämättä nöyräksi.
Ihmiset ovat täällä erittäin kohteliaita ja voi niin kovin avuliaita. Monesti minua on lähes kädestä pitäen saatettu milloin metroon milloin rautakauppaan. Hyvin harva täällä puhuu englantia. Yllättävää on, että olen pärjännyt kokonaisen viikon pelkällä konnichiwalla ja arigatolla.
Kuudes astini on kehittynyt valtavasti viikon aikana. Kun ei ymmärrä puhetta, on helppo keskittyä elekieleen: ilmeisiin, äänenpainoihin ja ihmisten tunnetiloihin. Sieltä täältä pystyy poimimaan lainasanoja, joita japanilaiset tuntuu rakastavan. Kaikkiin englanninkielisiin sanoihin lisätään aina o; biko0, frendoo, designoo, conceptoo.
Luonto on Kyotossa henkeäsalpaava. Koskaan ei tiedä, mihin törmää. Olen tähän mennessä ystävystynyt keittiömme torakkalauman kanssa, astunut 30 senttisen liskon päälle, pyydystänyt kaksi 7 senttistä karvaista hämähäkkiä ja saanut todistaa kun 2 m käärmee kiipeää seinää pitkin. Niin no sitten on tietenkin kaupunkia ympäröivä vuoristo, bambumetsät ja takapihan apinat.
Koulu on lähtenyt hyvin käyntiin. Heti ensitapaamisella professorini kanssa jouduin polkemaan jalkaa, kun en meinannun saada valitsemiani kursseja läpi. Annin, hieman stressaavista kokemuksista oppineena otin vain kolme Interior product designin kurssia. Professorini mielestä sekin oli kuitenkin aivan liika. Kahden tuskastuttavan tunnin jälkeen pääsimme vihdoin yhteissopuun, toisin sanoen sain tahtoni läpi. Jouduin pitkään selittämään, että olen tullut opiskelemaan tilasuunnittelua ja haluan todella panostaa koulunkäyntiin, vaikken vielä kieltä ymmärräkään.
Ensimmäisen kurssin tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa joko kaupan tai ravintolan sisustus Osakan suurimpaan ostoskeskukseen. Taidanpa vihdoin ymmärtää, mitä Anni tarkoitti konseptoinnilla. Kurssi kestää neljä kuukautta ja on hyvin laaja ja monipuolinen. Kaikki 9 oppilasta toteuttaa ehdotuksensa 3D-piirrustuksina, teknisinä piirrustuksina sekä pienoismallina, joista asiakas valitsee mielestään sopivimman.
Kerroin professorilleni, että projekti jännittää minua hieman, kun en ole aiemmin opiskellut tilasuunnittelua, mutta hän käski olla huoletta. Olen tosi iloinen ja helpottunut, että hän oli niin ymmärtäväinen, ja lupasi auttaa erityisesti niissä asioissa, joita en vielä hallitse.
Heti ensimmäisellä tunnilla lähdimme ryhmäni kanssa katsastamaan Osakan ostoskeskuksia. Kokemus oli mielettömän hieno, mutta erittäin uuvuttava. Viiden tunnin "shoppailu" Versacessa, Luis Vuittonilla, YSLllä, Max Maralla, Guccissa jne, sai pääni aivan pyörälle. Oli kiva törmätä myös Iittalaan, Marimekkoon sekä Tonfiskiin.
Kaiken kaikkiaan viikko on mennyt kovasta koti-ikävästä huolimatta nopeasti. Yhdessä viikossa on ehtinyt tapahtua enemmän kuin yhden kotona vietetyn vuoden aikana. En tarkoita pelkästään nähtävyyksiä ja kaikkea uutta, mutä olen oppinut. Viikon aikana olen ehtinyt käydä taatusti kaikki mahdolliset tunneskaalat läpi. On ollut kovan työn alla, että olen pystynyt asennoitumaan uuteen alkuun. Olen vihdoin ymmärtänyt, etten voi enää kontrolloida kaikkea ympärillä tapahtuvaa tai tietää mitä huomenna tapahtuu. On vaan mentävä virran mukana.
